Tiina on saanut ylläripaketin jo kotiin, joten julkaisen nyt kuvat, mitä laitoin tuossa synttäriarvontapalkinnossa (no onpa pitkä sana vai onko edes yhdyssana???) menemään:

Kangaskassi vaikka nukkeäidin kauppareissuille, kukkakimppu ja sydämenmuotoinen suklaarasia. Tuli vähän Ystävänpäivän hegessä tehtyä :)

Suklaarasiaan kuuluu tietenkin suklaa, niitä yritin massailla....olipa pipertämistä! Niiin pieniä.

 

Sitten on tässä surua ja huolta rakkaan Hermanni kissamme tiimoilta...Lauantaina poika pissasi muutamaan otteeseen verta. Eläinlääkärille soittelin sunnuntai aamuna ja oli tarkoitus sinne päästä, mutta eipä sitten päästy, kun ei ehtinyt ottaa vastaan. Mutta verentulo väheni kyllä siinä suunnuntain aikana, koska pakko juotin Hermannia muoviruiskun avulla, pissa laimeni eikä verta enää ollut mukana. Maanantaina päästiin sitten lääkärille.

Hermanni nukutettiin, sille laitettiin katetri ja tutkittiin virtsaa ja rakkoa sekä virtsateitä. Eivät olleet tukossa. Tutkimuksissa alkoi verta tulla kuulemma aika lailla virtsaputkesta ja lääkäri ultrasi, että mikä siellä vuotaa. Rakossa näkyi toisessa seinämässä jotain "tummaa massaa". Lääkärin arvio on, ettei kyseessä ole virtsakivi, koska se on seinämässä kiinni. Kalium arvot hiukan koholla, joten kyseessä voisi olla kasvain...Myöskään tulehdusta ei ollut, että pissa sikäli puhdas, lukuunottamatta tuota verta. Vain hiukan löytyi kiteitä virtsasta. Hermannilla on nyt voimakas kipulääkitys, josko se helpottaisi tuota pissaamista. Lisäksi antibiootit, ruoka vaihdettiin varmuudeksi virtsakiviä liuottavaan ruokaan ja tueksi jotain virtsarakon seinämiä "hoivaavia" kapseleita.

Huomenna olisi sitten röntgen, jolla nähdään, onko kyseessä tosiaan kasvain vai onko siellä sittenkin kivi seinämässä kiinni, joka aiheuttaa oireet...Hermanni on apaattinen ja väsynyt. hilseilee ja ressaa nyt koko ajan. ramppaa kovasti laatikolla, tirauttaa pienen kolikon kokoisen punertavan läntin pissaa...Sinänsä meni huonompaan kuntoon lääkärillä käynnin jälkeen, johtuuko sitten tuosta "paikkojen kronklaamisesta" vai onko vointi nyt vain muutenkin menossa alas. Vielä sunnuntaina Hermanni leikki ja juoksi, oli pissavaikeuksia lukuunottamatta oma itsensä, nyt kuin varjo entisestään.

Eihän tämä asia nyt liity tietenkään blogin synttäriarvontaan, mutta Hermanni on yhtälailla osa elämääni ja jaan tämän nyt lukijoiden kanssa. Päivitän lisää, kun asiasta tiedän enemmän.

Ei ihan uusi kuva Hermannista, mutta sattui nyt olemaan koneella.